Älä osta uutta puhelinta

Ole sankari, jota planeettamme tarvitsee.

On melko epätodennäköistä, että pakkomielteemme uutta teknologiaa kohtaan hidastuisi. Kun teknologiasta tulee yhä olennaisempi osa elämäämme, meidän täytyy keksiä innovatiivisia ratkaisuja elektroniikkajätteen ja sen aiheuttamien ongelmien torjumiseksi. Voi tuntua siltä, ettei yksittäisen henkilön teoilla ole merkitystä, mutta todellisuudessa toimintasi saattaa rohkaista muita ja toimia inspiraationa uusille käytännöille.

Katso ympärillesi.

Tiesitkö, että monet lempilaitteesi kuten tietokoneesi ja puhelimesi sisältävät osia, jotka väärin kierrätettyinä, saattavat vaikuttaa ihmisten terveyteen haitallisesti? Ne eivät vahingoita meitä turvallisesti säilytettyinä laitteissamme, mutta päätyessään kaatopaikalle, niistä tulee ongelma.

Katso vielä tarkemmin.

Uusien arvometallien louhinta vaatii valtavasti energiaa ja luonnonvaroja. Kultaa, kuparia, hopeaa ja palladiumia löytyy runsaasti tietokoneistamme ja älypuhelimistamme, ja me yrityksenä pyydämme sinua vähentämään näiden rajallisten luonnonvarojen kysyntää. Kun heitämme pois vanhoja laitteita, heitämme samalla hukkaan arvokkaita resursseja ja tehtyä työtä. Miksemme turvautuisi yksinkertaisempaan ratkaisuun? Tehdashuolletut puhelimet ovat parempi vaihtoehto niin sinulle itsellesi kuin ympäristöllekin.

125 Mega-mitä?

Vaikka kaikki teknologia vaikuttaa ympäristöön, puhelimet ovat erityisen suuri ongelma, koska vaihdamme niitä uusiin niin usein. Älypuhelinten aiheuttamat CO2e-päästöt nousivat 125 megatonniin vuonna 2020, ja kasvu on ollut nopeaa, jopa 730 % viimeisen kymmenen vuoden aikana.


Alla laskettuna muutama esimerkki siitä mitä 125 megatonnia CO2e-päästöjä vastaa:

  • 31,5 hiilivoimalaa, jotka toimivat vuoden ajan
  • 505 574 miljoonaa ajettua kilometriä tavallisella autolla
  • 22,7 miljoonan talon sähkön kulutus vuodessa
  • 289 miljoonan barrelin öljyn käyttö (1 barreli = n. 159 litraa)

Pienentämällä näitä lukuja 50 % vastaa samaa kuin miljardi puuta, jotka ovat kasvaneet 10 vuoden ajan.

Luinko oikein…miljardi?!

Täällä voit tutustua vinkkeihin siitä, miten voit auttaa pienentämään elektroniikkajätteen määrää.

Yhdessä voimme rakentaa teknologiateollisuudelle kestävän tulevaisuuden.

Nyt olet tietoinen: meidän on vältettävä resurssien tuhlaamista sekä vähennettävä elektroniikkajätteen luomista. Ennen kaikkea meidän on muutettava suhtautumistamme elektroniikan käyttöön. Yllä voit tutustua muutamaan vinkkiin, joilla pääsemme oikealle polulle. Yhdessä voimme luoda elektroniikan käyttöön ympyrämallin, joka vie meidät kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Ota ensimmäinen askel Swappien kanssa!

Autamme mielellämme sinua hyödyntämään vanhan puhelimesi arvon. Jos siis tämän artikkelin luettuasi löydät laatikoistasi vanhoja iPhoneja, myy ne Swappielle, jotta saamme huollettua puhelimet kuntoon. Vanha iPhonesi saa uuden elämän ja löytää uuden omistajan, joka jatkaa puhelimen ja sen valmistamiseen käytettyjen kallisarvoisten raaka-aineiden hyödyntämistä.

Kun jaamme tietoutta asiasta, teemme planeetastamme vihreämmän ja paremman paikan elää.

Myy vanha iPhonesi meille